top of page

Huone ilman ovea

Airepolis-sarja, osa 2

Sarjan 1. osa: Kaupunki ilman koteja.

Siren_Huone_ilman_ovea_etukansi_kevät2024.jpg

Kansitaide: Karin Niemi
Kustantaja: Myllylahti

Huone ilman ovea on vauhdikkaan jännittävä nuortenromaani maailmasta, jossa tahto tehdä oikein vaatii raastavaa rohkeutta.

Suljettu kaupunki. Satoja salaisuuksia.
Kaksi nuorta, jotka janoavat vapautta.

”Ensimmäistä kertaa elämässämme meillä oli oikeasti koti. Silti, kun katselin kimmeltävää,
lainehtivaa merta, näin vuorten takana kohoavat tummat pilvet. Ne muodostivat mielessäni Airepoliksen siluetin.”

Kuusitoistavuotias Kipinä asuu ensimmäistä kertaa kodissa. On kulunut vuosi siitä, kun hän pakeni
perheensä kanssa suljetusta Airepoliksesta, kaupungista, jossa ei ole koteja. Uudessa kotimaassaan
Balukavissa Kipinä saa vihdoin elää rauhassa, vapaana.


Rauha kuitenkin rikkoutuu, kun entisiä airepolislaisia alkaa kadota kodeistaan ja meren yli kantautuu huolestuttavia uutisia. Kun Kipinän perhe kohtaa kauhean tragedian, heillä on edessään vaikeita päätöksiä.


Samaan aikaan Airepoliksen eliittiin kuuluvan viisitoistavuotiaan Anian maailmankuvaa ravistellaan. Etuoikeutettu Ania ei ole tiennyt, mitä tavalliset asukkaat joutuvat kestämään, mutta kun hän kohtaa hallintoa vastustavat kapinalliset, alkaa sisäinen kamppailu. Kuka puhuu totta? Mitä kaikkea Airepoliksen pinnan alla oikein tapahtuu?


Kipinän ja Anian kohtalot kietoutuvat yhteen ja tempaavat lukijan mukaan vauhdikkaaseen
tarinaan, jota on vaikea laskea käsistään.

"Tähän mennessä olin ajatellut, että kapinalliset olivat jotain kasvotonta massaa, jota Airepoliksen kaduilla liikkui. Typeriä ihmisiä, jotka eivät tajunneet omaa parastaan ja uhittelivat kaupungin johdolle kuin kiukkuiset taaperot.

Nyt ymmärsin, miksi äiti ja isä käyttivät melkein joka hetken yrittääkseen kukistaa kapinalliset. He olivat raakalaisia. He olivat kaapanneet viattoman teini-ikäisen, vanginneet tällaiseen kamalaan loukkoon.

Katsoin pöydällä olevia kansiota. Niihin en koskisi. Ties mitä kamalaa he olivat sinne pistäneet, yrittivät vaikuttaa ajatuksiini, aivopestä minut.

Istuuduin sängylle, joka ei todellakaan ollut pehmeä, ja vedin polvet syliini.

Äiti ja isä hakisivat minut. Ihan pian. Ihan varmasti."

bottom of page