Valhe ilman sanoja
Valhe ilman sanoja on sykähdyttävä nuortenromaani,
jossa totuus ja rakkaus kamppailevat valheita ja välinpitämättömyyttä vastaan.
Viimeinen toivo.
Viimeinen taistelu kodista
ja vapaudesta.
”Kaksi viikkoa sitten olin kököttänyt kaksikymmentäneljä tuntia Luovuuskuutiossa Airepoliksen hallinnon järjestämässä Innovaatiomaratonissa. Kilpailun jälkeen olin lausunut koko Airepoliksen edessä sanat, joita hallinto ei todellakaan olisi halunnut ihmisten kuulevan.”
Teini-ikäiset Kipinä ja Ania kuuluvat kapinallisiin, jotka vastustavat Airepoliksen suljetun kaupunkivaltion totalitaarista hallitusta. He piilottelevat vastarinnan tukikohdassa ja pelkäävät oman ja rakkaidensa hengen puolesta.
Kipinä on huolissaan isästään, joka raivostuu mitättömistä asioista ja salailee jotain. Mistä on kyse isän oudossa öisessä puhelussa? Ania puolestaan on pettänyt äitinsä, joka on Airepoliksen ylin johtaja. Suostuuko vastarinta pitämään hänet turvassa?
Kun nuoret joutuvat eroon muista vastarintalaisista, he joutuvat vaikeiden päätösten eteen. Pikkuhiljaa heille alkaa paljastua valtavia valheita, joiden varaan Airepoliksen valtio on rakennettu.
Vahvatunnelmainen nuortenkirjatrilogia saa päätöksensä, kun Kipinä ja kumppanit nousevat Airepolista vastaan viimeisen kerran.
Olin vaipunut levottomaan puoliuneen, kun hätkähdin hereille. Keilahallin puolelta kuului kolahdus. Nousin istumaan. Vanamo ja Arne tuhisivat molemmat unissaan.
Painuin takaisin makuulle. Joku oli luultavasti keittiössä hakemassa vettä tai jotain.
En kuitenkaan pystynyt nukkumaan. Pyörin hetken levottomana, nousin sitten ylös ja hiippailin halliin mahdollisimman hiljaa, etten herättäisi muita. Isän huoneen ovi, joka oli hallin toisella puolella, oli kiinni. Sen alla olevasta raosta näkyi kuitenkin valoa.
Hiivin huoneen ovelle ja kuulin vaimeaa puhetta. Kenen kanssa isä puhui?
”Oletko varma, että ylihuominen onnistuu?” kuulin isän kuiskaavan. Vastausta ei kuulunut. ”Selvä. Kyllä, tiedän paikan. Minä tulen itse.”
Kenen kanssa hän puhui tällaiseen aikaan?
”Ja hei, Karlo. Voinko luottaa että asia oikeasti hoituu?”
Karlo? Miksi nimi oli niin tuttu?
”Selvä. Huomenna siis. Ilmoita heti, jos tulee jotakin mutkia matkaan.”
Kuulosti siltä, että isä nousi tuolilta. Hiivin äkkiä takaisin huoneeseemme.
Vaikka en ollut ymmärtänyt keskustelusta mitään, olin varma, että isä salasi jotain.